KUKA IHMEEN PASI?

Tekijä, jonka kanssa voi puhua suoraan.

Olen Pasi Silvennoinen. Yrittäjä Lahdesta ja Forta Median perustaja. Yhdistän verkkosivustot, hakukoneoptimoinnin ja mainonnan käytännön myynnin ymmärtämiseen.

OMA TAPA TEHDÄ

Verkkosivuista liiketoiminnan kysymyksiin.

Aloitin verkkosivujen tekemisen 1990-luvun lopulla. Silloin innostivat ulkoasu, animaatiot ja se, mitä tekniikalla pystyi tekemään. Vuosien aikana huomio siirtyi yhä enemmän siihen, mitä sivuston pitäisi saada aikaan.

Asiakkaan kysymys on usein hyvin käytännöllinen: saammeko tästä yhteydenottoja ja kannattaako tekeminen? Siihen vastaaminen vaatii sisällön, mainonnan ja mittaamisen ymmärtämistä.

Vuonna 2013 perustin Forta Median.

Halusin tehdä digimarkkinointia tavalla, jossa yrittäjä ymmärtää mitä tehdään ja miksi. Työssäni korostuvat pk-yritykset, joille jokaisella yhteydenotolla ja käytetyllä eurolla on merkitystä.

Kerron suoraan, jos jokin suunnitelma tuntuu huonolta. Perustelen myös, kun kokeilu on mielestäni järkevä. Kaikkea ei tarvitse uudistaa kerralla, mutta sovitut asiat pitää viedä käytäntöön.

Asiat selkokielellä. Työt tosissaan.

Olen vähän piilonörtti, mutta ennen kaikkea yrittäjä. Minua kiinnostaa, miten asiakkaasi ajattelee, mikä auttaa häntä valitsemaan ja miten verkkosivusto voi helpottaa sitä.

Vapaa-ajalla elämään kuuluvat perhe, kuntosali, metsäkävelyt, ruoanlaitto ja urheilu. Sohvaperuna, jolla on kuntoiluaddiktio. Jännä yhdistelmä, mutta sillä mennään.

Saat yhteyden siihen, joka tekee.

Yhteistyössä käymme läpi tavoitteen, työn sisällön ja seurannan. Vastaan kysymyksiin ymmärrettävästi ja pidän sinut mukana siinä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

SEURAAVA ASKEL

Katsotaan, sopisiko yhteistyö meille.

Kerro yrityksestäsi, tavoitteestasi ja siitä, mikä markkinoinnissa tuntuu jumittavan. Vastaan selkeästi ja ehdotan tilanteeseesi sopivaa jatkoa.