Miksi Liisu-2030  tuo järjetön keskustan myllerryshimmeli pitää käsitellä uudelleen tulevana valtuustokautena ja kaataa se ?

Mitään virallisia kokonaisbudjetteja ei kait koko liisusta ole julkitullut muuta kuin arvioita. Yleistäen tuntuu siltä, että lahdessa rakennushankkeidene annetaan tuulesta temmattuja budjettiarvioita, jotka sitten moninkertaistuvat rakennustöiden edistyessä.

Arviot liisun budjetista vaihtelee 60-120 miljoonan välillä. Tätä isoa hankebudjettia on pyritty perustelemaan sillä, että se jaksotetaan useammalle vuodelle aina 2030 vuoteen asti.

Lahdessa on 2010 luvulla myllerretty keskustaa toden teolla. On tehty Aleksanterinkatu 1 suuntaiseksi, sekä rakennettu toriparkkia ja tehty älypyöräteitä ja ympyröitä sinne tänne. Onko keskustan vireytynyt ja kaupunkilaisten asiointi siellä lisääntynyt ? Ei. Enemminkin aika moni tuntuisi välttelevän keskustassa asiointia.

Näillä kaikilla keskustan kehittämiseen tähtäävillä toimilla on tietysti pyritty kehittämään keskustan viihtyisyyttä ja liikenteen mahdollisimman hyvää sujuvuutta, sekä keskustan helppoa saavutettavuutta.

Toisaalta tuntuu, että jatkuva myllertäminen ja keskustavisiot ovat lähteneet suunnittelijoilta käsistä. Tehdään suunnitelmia ja kehitystyötä, koska näin on tietyn agendan mukaan määrätty tekemään.

Lahden keskusta ei tule vireäksi liikenteen ohjauksilla tai uusilla parkkihalleilla

Keskustan yrittäjiltä ei ole kysytty heidän mielipiteitään katujen katkomisista, teiden kavennuksien, katuparkkien ja yleisen liiketiloissa asioinnin vaikeuttamisen vaikutuksista heidän yritysten arkeen.

Muutenkin jo henkitoreissaan olevien keskustayrittäen selkäranka halutaan lopullisesti katkaista keskustahankkeilla, joita ei ole välttämätöntä tehdä.  Myllertämällä seuraavat 10 vuotta keskustaa vaikeutetaan kivijalkaliikkeiden, ravintoloiden ja keskustassa toimivien yritysten liiketoimintaa.

Samoin vuosikausia kestävät uudet liikennejärjestelyt rakennustöiden johdosta, vaikeuttavat autoilijoiden ja myös kaikilla muillakin kulkuvälineiden kautta keskustaan saapuvaa liikennettä. Kuka keskustaan haluaa asioimaan vaikkapa kesällä, kun rakennuspölyä lentelee työkoneiden raivatessa ja kaivaessa tienpintoja uuteen uskoon.

Liisun toteutuessa, pitää keskustaan ja sen lähialueille rakentaa uusia parkkihalleja. Ranta-Kartanon alueelle, kaupunginsairaalan mäelle ja matkakeskuksen yhteyteen.

Siltapuistoa pitää korjata kaupungin sairaalan parkkipaikkaongelman ratkaisun takia, ja pendelöijille pitää olla järkevä parkki matkakeskuksen lähellä. Näille parkkirakennushankkeille on alustavasti budjetoitu liisusta oma osuutensa.

Liisu vaikeuttaa lasten ja nuorten turvallista liikkumista keskustan alueella

Liisussa tehtäisiin myös lasten ja koululaisten turvallisuuteen liittyvä liikenteen ohjaus vuoksenkadulle, joka muuttaa lasten keskustan kouluihin liikkumisen turvattomaksi.

Alueella on paljon leikkipuistoja ja Saimaankadulle, johon liikenne ohjattaisiin, ollaan jatkuvasti rakentamassa uutta kerrostaloasumista. Tässä ratkaisussa suurimmat kärsijät ovat taas koululaiset, opiskelijat paavolan tulevalla campus-alueella, sekä Saimaankadulla asuvat lahtelaiset.

Kunnioitetaan Vesijärvenkatua. Se on näyttänyt toimivuutensa vuosikymmenten ajan.

Meillä on toimiva ratkaisu olemassa tuolle keskustan kevyemmälle saavutettavuudelle. Nimittäin jo olemassa oleva Vesijärvenkatu. Suurin keskustan alueelle tuleva moottoriajoneuvo ja pyöräilyliikenne tulee Vesijärvenkatua pitkin.

Se on 4 kaistainen ja ohjaa etelä-pohjoissuunnassa myös läpiliikennettä (kaupungin sisäinen työmatkaliikenne) erinomaisesti. Vesijärvenkadulla on hyvin harvoin ruuhkaa.

Vesijärvenkadulla mahtuvat polkupyörät ja kävelijät  hyvin saapumaan keskustaan. Muutamat vaaranpaikat Veskun alkupäässä saadaan kuntoon lisäämällä sinne liikennevalot suojateille. Pidetään pääväylästä kiinni, koska se on jo vuosien saatossa osoittanut toimivuutensa.

Ohitie ohjaa liikennemääriä pois keskustan alueelta. Tämän liikennemäärien mittaaminen on jäänyt kokonaan miettimättä arvioinneissa. Mielestäni Liisu-2030 hanke keskustan kehittämiseksi tulee käsitellä uudelleen tulevalla valtuustokaudella ja kaataa liian kalliina, kaupunkilaisten turvallisuutta ja keskustayrittäjien liiketoimintaa heikentävänä ja ylipäätään turhana hankkeena.

Similar Posts