Kuka, mitä, häh?

Moikka. Olen siis Pasi Silvennoinen. Oon urani aikana tehnyt monenlaista työtä. Tähän viimeisimpään etappiin freelancerina aloin vuonna 2013. Sitä ennen olen työskennellyt digimarkkinointitoimistoissa. erilaisissa myynnin kehitys- ja johtotehtävissä, sekä konkreettisen suoramyynnin tuottamisessa (nuorena sällinä)

Ensimmäisiä verkkosivustojan olen kasaillut 90-luvun loppupuolella kun opiskelin kauppallista mediaviestintää Tamperen Ammattikorkeakoulussa (silloinen Piramk). Sivustoja silloin tehtiin vain kun naapurin yritykselläkin oli. Oli tärkeä tehdä sivustosta ”magee” siis tai rokkaava. No se oli sellaista nuoruuden aikaa. Kukaan ei oikein ymmärtänyt sivustojen tuottavuuden päälle. Eihän kaikki vielä nykyäänkään. Paljon on sivustoja joille ei määritellä mitään tuottoarvoa. (eli kuinka hyvin se vaikka tuottaa ostavia kontakteja yritykselle, erilaisilla toimienpiteillä)

Online-mainonta ja markkinointi

2007 vuonna kiinnostuin hyvin paljon siitä kuinka sivustot voisivat tuottaa enemmän järkeviä kontakteja juuri niiltä tyypeiltä, jotka sivustoilla vierailevat. Verkkokauppaliiketoimintoja alettiin Suomessa aktiivisesti kehittää ja itse lähdin ”tutustumaan” hakusanamainonnan ja markkinoinnin saloihin.

Yritykset todella kiinnostuivat Googlen potentiaalista. Toki tämäkin aukeni, vasta kun heille konkreettisesti toimitettiin ostavaa liikennettä hakukoneista. Edelleenkin tämä liikenne on vuonna 2022 80% paremmin ostavaa, kuin esimerkiksi Some-lähteistä sivustoille tuleva liikenne.

Enemmän vastuuta, vapautta ja todellisia pitkiä asiakaskeissejä.

Lähdin yrittäjäksi siis vuonna 2013. Kohta siis tulee 10-vuotta tätä liiketoimintaa taakse. Vuonna 2021 välitin yli 10.000. kpl. Ostohalunsa esittänyttä asiakasta eri kanavista asikkailleni heidän omiin myyntiputkiin. Noista tuli palttiarallaa myyntiä asiakasyrityksilleni reippaasti yli 20 miljoonaa euroa.

Näiden vuosien aikana on tullut kokeiltua kaikennäköistä digimarkkinoinnin saralla. Suurin oppi on ollut se että kaikki nojaa edelleen perusasioiden kunnolla tekemiseen. Verkkosivut ja näihin tuleva kohdennettu liikenne hakukoneista ja eri SoMe-kanavista takaa konkreettisesti sen kuinka hyvin toimenpiteet tuottavat kontakteja. Toki brändiä kannattaa myös kehittää, jotta tekeminen näyttää uskottavalta.

Tasapainoa ja enemmän aitoja pitkiä asiakassuhteita

Asikkaitteni elinkaari on todella pitkä. Voisin sanoa että tämän 10 vuoden aikana ne asiakkuudet jotka ovat päättyneet ovat johtuneet siitä, että yritys lopetti toiminnan, tai se fuusioitui, ja toiminta meni friikulle liian suureksi. Parhaita keissejä, ovat ne joissa saan kasvattaa yrityksen myyntiä luottamuksellisessa yhteistyössä. PK-yritykset ovat suurin työllistäjäni ja näiden kanssa pystyn aidosti tekemään toimenpiteitä joilla saadaan homma ns. kunnolla liekkeihin.

Siviilipuolella minua työllistää perheen isän velvollisuudet. Meidän perheessä on 2 poikaa, minä ja puolisoni. Vauhtia siis tietynlaisessa ruuhkavuosien putkessa. Itse harrastan hyvin paljon liikuntaa ja olen myös futiskoutsi. Pidän ruuanlaitosta, taiteista. Musiikki ja kuvataide. Luen paljon erilaista kirjallisuutta ja yritän etsiä elämässä aitoa tasapainoa ja tyytyväisyyttä.

– Passe Silvennoinen